Valitse sivu

Vaikea vuosi opetti alppihiihtäjä Sampsa Hämäläistä

14 maalis 2017

Vaikea vuosi opetti alppihiihtäjä Sampsa Hämäläistä

maalis 14, 2017

Contribyten kummiurheilija Sampsa Hämäläinen lähti kauteen 2015-2016 suurin odotuksin. Sampsa oli vuoden 2015 hallitseva suomen mestari supercombissa M16-sarjassa, sekä SM-pronssimitalisti suurpujottelusta.

Odotukset uudelle kaudelle olivat korkealla. Vähän ennen kauden alkua Itävallan Hintertuxissa leirillä tilanne kuitenkin muuttui yllättäen. Sankassa sumussa Sampsa epäonnekseen laski hissin vieressä olleeseen suuren lumikinokseen ja kaatui siinä pahasti.

Vamma ei vaikuttanut kovin vakavalta aluksi, mutta myöhemmin Suomessa paljastui 3. ja 4. nikaman välisen pedikkelin murtumaksi.  Vamma oli sen verran pahassa paikassa, että sen parantumiseen auttoi vain lepo. Kausi menikin suurimmilta osin oheisharjoitteiden ja kuntoutuksen parissa eikä mäkeen päässyt laskemaan.

 

Kesällä uuteen nousuun

Heti kesän alussa Sampsa pääsi pitkästä aikaa mäkeen. Paikkana oli Hintertux ja leiri menikin pitkälti tekniikan hiomiseen vapaalaskun merkeissä. Kesän aikana selkä rajoitti vielä treenausta, mutta kesän edetessä kunto ja lihaksisto alkoi parantua uutta kautta varten.

Aktiivisena liikkujana Sampsa ehti alppihiihto treenien ja kesätyön ohessa myös pelaamaan muutaman pelin pesäpalloa. Pääpaino on kuitenkin alppihiihdossa ja Itävallan leirillä loppukesästä Sampsa pääsisikin mukaan täysipainoiseen harjoitteluun.

 

Kauden 2016-17 tunnelmia

Paluu kilpailuihin vuoden tauon jälkeen oli odotetun vaikeaa. Kilpailukokemusta uusilla suksilla ei ollut ja alkukauden kisoissa ei yhteenkään tullut kahta onnistunutta laskua. Maalin Sampsa toki pääsi, mutta tulokset eivät olleet odotetun kaltaisia.

Kauden edetessä laskeminen ja erityisesti tekniikka on mennyt koko ajan eteenpäin. Pieni takaisku tuli vielä joulukuussa, kun Samsa mursi kämmenluunsa osuessaan keppiin pujottelussa. Kautta on vielä jäljellä muutama kilpailu ja tavoitteena on parantaa kilpailu kilpailulta ja luoda hyvä pohja seuraavalle kaudelle

 

Share This

Jaa tämä kollegoillesi

Jaa tämä postaus verkostoosi!