Vaisala on maailman johtava sään, ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuiden toimittaja. Vaisalan kehittämisen partneriksi valikoitui Contribyte, joka on nyt osa Eficodea. Vaisalan tuotekehityspäällikkö Liisa Åström kertoo Eficoden ymmärtäneen tuotekehittäjien kieltä.

Eficode tuottaa laadukasta ohjelmisto-osaamista

Vaisalalla oli tarve kehittää ohjelmisto-osaamista johon he etsivät vetoapua. Eficodesta Vaisalassa kuultiin toiselta liiketoimintayksiköltä, jossa oli ollut jo aiempia kokemuksia kyseenomaisesta yrityksestä.

"Aika nopeasti kehittyi sellainen luottamus, että nämä ihmiset ovat ohjelmoinnin ammattilaisia ja tuotekehityksen tuntijoita. He pystyivät pääsemään meidän kanssamme samalle aaltopituudelle", kertoo Åström.

Toinen Åströmiä ja Vaisalaa ilahduttanut asia oli se, että kehityshankkeen aikataulu oli tiukka ja uudistuksia haluttiin aikaan nopeasti. Eficode pystyi Åströmin mukaan vastaamaan tähän tarpeeseen hienosti.

"Yhteen hankkeeseen saimme myös ihan oman resurssin, eli yksi henkilö Eficodelta tuli kahtena päivänä viikossa mukaan meidän toimintaan vakiinnuttamaan sellaisia käytäntöjä, jotka me sitten itse osasimme ottaa haltuun", Åström kertoo.

Vahva osaaminen mahdollisti toimimisen laajalla skaalalla

Yhteistyössä Eficoden kanssa oli erityisen hyvää se, että yritys pystyi toimimaan laajasti Vaisalan organisaation sisällä. Eficoden vahva kokemus ohjelmistosuunnittelusta ja tuotekehityksestä teki vaikutuksen.

Åströmin mukaan Vaisala sai hankkeen mukana hyvin konkreettisia parannuksia, jotka näkyvät tulevaisuuden tuotteissa siten, että ne ovat erityisen hyvin tehtyjä, suunniteltuja ja tulevat ajoissa markkinoille. Tulevaisuudessakin Åström näkee Vaisalan yhteistyössä Eficoden kanssa.

"Kokemukset yhteistyöstä Eficoden kanssa ovat hyviä. Jos vastaava tilanne tulisi eteen, olisimme varmasti yhteydessä heihin", Åström päättää.