Valitse sivu

Kumparelaskija Akseli Ahvenainen viettää kesän wakeboardin parissa ja haaveilee paikasta olympiajoukkueessa

15 kesä 2018

Kumparelaskija Akseli Ahvenainen viettää kesän wakeboardin parissa ja haaveilee paikasta olympiajoukkueessa

kesä 15, 2018

Vauhti sekä villit temput ovat aina viehättäneet 15-vuotiasta kumparelaskijaa Akseli Ahvenaista. Hän innostui lajista Sotshin olympialaisten jälkimainingeissa nelisen vuotta sitten – ja siitä kaikki alkoi.

Olin katsonut kumparelaskua kotona televisiosta ja halusin itsekin kokeilla. Olin silloin vasta 11-vuotias. Seuraavana päivänä olinkin jo Talman kumpareikossa vetämässä, Akseli muistelee.

Nopea oli aloitus myös lempiharrastus wakeboardin parissa. Akseli oli muutama vuosi sitten isänsä kanssa rullaluistelemassa Helsingin Hietaniemessä, kun hän törmäsi Wakespot-vesiurheilukeskukseen matkan varrella. Laji vaikutti houkuttelevalta, ja urheilullinen nuorimies halusi heti testata sitä. Viikkoa myöhemmin hänet palkittiin ensimmäisen kerran Contribyten järjestämissä wakeboard-kilpailuissa. Kilpauraa onkin nuoresta iästä huolimatta takana jo neljä vuotta, niin wakeboardissa kuin kumparelaskussakin.

 

 

Kilpailuja läpi vuoden

Akseli kilpailee talvisin kumparelaskussa ja kesäisin wakeboardissa. Koulun ja kilpailujen ohella hän käy töissä wakeboard -keskuksessa, joten laji on vahvasti läsnä Aksun elämässä, vaikka kumparelasku onkin hänen päälajinsa.

Kilpailuja kertyy vuoden aikana paljon, sillä Akseli kilpailee sekä junnukisoissa että miesten sarjassa. Viime talvena Akseli kiersi läpi koko kumparelaskun Eurooppa-cupin, johon kuului kymmenisen kilpailua. Lisäksi hän osallistui kumparelaskun Maailman-cupiin osana Suomen maajoukkuetta.

Eurooppa-cup jäi hieman hampaan koloon – se ei mennyt ihan niin hyvin, kuin olisin toivonut. Kauden aikana tapahtui kuitenkin valtava kehitys, ja loppua kohden laskuni paranivat huomattavasti. Junnujen maailmanmestaruuskisat menivät mielestäni todella hyvin, samoin SM-kisat: sijoitukseni oli 19, vaikka olinkin kilpailujen nuorin osallistuja, Akseli arvioi viime kauttaan.

 

 

Kohti ammattimaista urheilu-uraa

Kumparelaskuun Akseli kertoo suhtautuvansa niin ammattimaisesti kuin mahdollista.

Siinä tähtään ihan huipulle. Minulla ei ole tapana vetää mitään puolivaloilla, vaan teen kaiken täysillä. Vaikka wakeboarding on minulle enemmän harrastus, niin haluan silti olla paras siinäkin lajissa. Kova treenimotivaatio tulee minulle luonnostaan – olen hyvin kilpailuhenkinen ja inhoan häviämistä, Aksu naurahtaa.

Syksyllä Akseli aloittaa alppilukion Ruotsin Åressa, kumparelaskun linjalla. Hän odottaa jo kovasti pääsevänsä uudessa koulussa harjoittelemaan tosissaan ja kehittymään lajissa.

Koulu on täysin landella, joten eihän siellä voi tehdä mitään muuta kuin urheilla! Siellä sitten treenataan ihan sairaasti. Siitä tulee varmasti siisti kokemus. Ruotsissa on muutenkin todella ammattimainen meininki, joten tästä on varmasti paljon hyötyä tulevaisuudessa, Akseli kertoo odotuksistaan.

 

  

 

Haaveena paikka olympialaisissa

Tällä hetkellä Akselin ykköstavoitteena on päästä osallistumaan vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisiin.

Sinne ollaan menossa, kumparelasku lajina! Olisi hienoa, jos myös wakeboarding saataisiin olympialaisiin, mutta siinä saattaa mennä vielä jonkin aikaa. Sitä odotellessa keskitytään kumparelaskuun!

Myös syksyllä alkava lukio olisi tarkoitus vetää kunnolla läpi, sillä lupaavasta alusta huolimatta Akseli ei halua jättää kaikkea urheilun varaan.

Kumparelasku on siitä erityinen laji, että siinä on mahdollisuus päästä huipulle hyvin nuorena. Sen jälkeen jää aikaa myös toiselle uralle. Mutta olympialaisiin haluan ihan ehdottomasti – sen jälkeen sitten näkee, onko tsäänssejä ihan huipulle.

Nopeutta ja varmuutta kuulema tarvitaan lisää, ja yhä hienompia temppuja tietenkin!

 

 

Urheilijan kesäloma

Tuleva kesä menee Akselilla pitkälti wakeboardin parissa. Töiden ja treenien lisäksi tiedossa on muun muassa SM-kisat Ukkohallassa ja todennäköisesti myös kisamatka Eestiin.

Eestissä on enemmän wakeboardin harrastajia kun Suomessa, joten siellä kilpailutkin ovat isompia. Siellä on myös todella kova taso ja ikäiseni nuoret urheilijat ovat maailman parhaimpia, Aksu selittää.

Wakeboardin ohella Akselin kesäsuunnitelmiin kuuluu paljon muuta urheilua, kuten salitreeniä ja telinevoimistelua. Tekemisestä ei siis ole nuorella urheilijalla puutetta, vaan sporttinen kesä on tulossa!

 

 

Me Contribytellä seuraamme innoissamme Akselin urheilu-uran kehittymistä ja kerromme täällä blogissa jatkossakin hänen kuulumisiaan niin kilpailuista kuin uudesta koulustakin. Aksua voi myös seurata Instagramissa nimellä @axuahvenainen sekä Youtubesta hänen omalla kanavallaan.

 

Share This

Jaa tämä kollegoillesi

Jaa tämä postaus verkostoosi!