Pessimistinä tekisi mieli heittää hanskat heti tiskiin ja sanoa ”ettei mitenkään”. Trendiuskollinen optimisti sen sijaan liputtaisi itseohjautuvuuden puolesta hyvänä toimintamallina. Syvemmin ajateltuna päädyn vastaukseen ”both and”: iso korporaatio voi onnistua itseohjautuvuudessa, mutta se vaatii laajaa sitoutumista ja työtä. Avaan tässä muutamia ajatuksia. Kommentoi, kysy ja jatka keskustelua.

The big ”why”

Ensin on pohdittava, mihin itseohjautuvuus vaikuttaa.

Miksi organisaation kannattaisi edes pyrkiä itseohjautuvuuteen? Onko siitä saatava (taloudellinen) hyöty riittävä, jotta toimintamallia kannattaisi viedä eteenpäin. Siksi ensin on pohdittava, mihin itseohjautuvuus vaikuttaa. Näitä esimerkiksi voisi olla projektien/töiden läpimenonopeus, kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen helpottuminen tai tuottavuuden kasvu.

Toimialariippuvuuden romuttaisin heti, koska toimiala ei ohjaa yritystä yhtä paljon kuin toimintatapa. Siis toimintatapaspesifiyteen vedoten itseohjautuvuus joko sopii tai ei. Huomioitavaa on, että toimintatapa perustuu strategiseen päätökseen, joten jos oikein haluaa itseohjautuvaksi korporaatioksi, on ymmärrettävä matka nykyhetkestä haluttuun toimintatapaan ja varauduttava sen vaatimaan työhön. Joillekin se on kohtuu luontevaa ja itseohjautuvuus lutviutuu kuin itsestään jo olemassa olevaan toimintatapaan. Jos näin ei kuitenkaan ole, niin hei, eihän se vaadi kuin vähän enemmän aikaa ja duunia.  

Osastokohtaiset erot

Iso aihio on miettiä, miten itseohjautuvuus sopii eri toimintoihin. Toimenkuvissa, joita määrittää tavoitteellisuus, itseohjautuvuus istuu hyvin. Sen sijaan suorittaviin töihin sitä on soviteltava, muttei sekään ole mahdotonta. Muistelen, että Finnair ohjeisti lentohenkilökuntaansa toimimaan tilanteen vaatimalla parhaalla tavalla: näin se luotti asiakaspalveluhenkilöstönsä taitoon toimia jokaisessa tilanteessa yksilöllisesti. Jotta itseohjautuvuudesta saa sille asetetut tavoitteet irti, se on muokattava osasto- ja henkilökohtaisesti.

Väitän, että onnistuakseen itseohjautuvuus on lanseerattava jokaiselle osastolle sen tavoitetta palvelevassa muodossa. On vastattava kysymykseen: ”mitä itseohjautuvuus tarkoittaa meille?” Jonkin sortin osastokohtaisen määrittelyn kolikon kääntöpuolena on tasapuolisuuden kokemus. Riskinä on, että ”tolla osastolla tehdään noin ja meillä näin.” Tasapuolisuutta ei ole, mutta se tuntuu varmalta, että mikäli saadaan luotua onnistunut itseohjautuvuus osastolla, kasvatetaan osastojen välistä eriarvoisuuden tunnetta.

Itseohjautuvuus – ilo vai kauhu?

Olennaista on ymmärtää, että jokainen työntekijä on mestari omalla tontillaan ja että itseohjautuvuus ei ole pakote, vaan positiivinen puskuri

Itseohjautuvuuden suurimpana haasteena pidän sitä – organisaation koosta riippumatta –  että se toimii ihmisille eri tavoin. Siksi sen suunnittelu ja johtaminen vaatii selkeää mallia ja koko henkilöstön sitoutumista. Joitakuita itseohjautuvuus motivoi toimimaan aloitteellisemmin ja tavoitteellisesti; toisia ”vapaus” ja ”raamittomuus” kauhistuttaa.

Itseohjautuvuuden onnistunut toteuttaminen käytännössä vaatii esimieheltä paljon. Hänen tulee ymmärtää itseohjautuvuuden tavoitteet ja mittarit ja ymmärtää, mitä se tarkoittaa omalle tiimille ja erityisesti, miten se tulee toteuttaa, jotta saadaan onnistumisia. Itseohjautuvassa organisaatiossa kukaan ei ole ”vaan töissä täällä.”  Esimiehen on oltava läsnä – ihan niin kuin nytkin.

Olennaista on ymmärtää, että jokainen työntekijä on mestari omalla tontillaan ja että itseohjautuvuus ei ole pakote, vaan positiivinen puskuri. On luotettava ja annettava työntekijälle raamit ratkaista eteen tulevia asioita. Näin itseohjautuvuudella innovatiivisuus ja asiakaskokemus saattavat vahvistua – ja ehkä työmotivaatiokin, koska työntekijä saa arvostusta osakseen omana ammatillisena itsenään.

Haasteena mitattavuus

Jos et itse ole pörssiyhtiön pääomistaja tai edes iso dirigga, millä perustelet itseohjautuvuuden? Siksi on hyvä pohtia tavoitteiden ja toteutuksen rinnalle mittarit. Itseohjautuvuus ei ole itseohjautuvasti tuottoa ja hyötyä toteuttava trendi. Haasteena on, että asiat, joita mitataan, ovat kauaskantoisia eikä aivan selkeitä. Siksi, kun pohtii haettuja hyötyjä, on syytä miettiä lyhyen ja pitkäntähtäimen mittareita, kvanti- ja kvalitatiivisia menetelmiä käyttäen. Ei sen pomon takia vaan itseohjautuvuuden.

*

Itseohjautuvuus toimii isossakin organisaatiossa, jos olemassa oleva toimintatapa ei aseta rimaa liian korkealle. Käytännössä itseohjautuvuus edellyttää osastokohtaista suunnittelua ja työntekijäkohtaista lanseerausta. Esimiehillä on suuri rooli, kuten kaikissa (toimintatapa)muutoksissa. Hyötyjen mitattavuus tuo vahvistusta tekemiseen ja palkitsee lähes itseohjautuvasti.

J.K. Menikö pieleen? Mikä unohtui? Ole rohkeasti eri mieltä tai komppaa ja lisää, kiittää ja haukkuakin saa!