Valitse sivu

Lauttasaaren tuulimittari on oiva esimerkki avoimesta datasta ja iot:sta

30 kesä 2016

Lauttasaaren tuulimittari on oiva esimerkki avoimesta datasta ja iot:sta

kesä 30, 2016

Contribytellä on aina pidetty vesiurheilusta. Muun muassa CTO:na toimivan perustajamme Lasse Mikkosen harrastuksiin kuuluu leijalautailu niin veden kuin lumenkin päällä.

Etelä-Suomessa sijaitsee muutamia erinomaisia leijasurffauspaikkoja, kite-spotteja. Leijasurffauksessa tuulen suunta ja voimakkuus ovat luonnollisesti tärkeässä osassa. Leijasurffausyhteisöllä on ollut haasteena parhaiden surffauspaikkojen tuulitilanteen tietäminen. Eri paikkoihin katsomaan meneminen kun on vienyt paljon aikaa ja vääränlaisessa tuulessa harrastaminen on aika lailla mahdotonta. Julkisia tuulimittareitakin on olemassa, mutta esimerkiksi mittareista lähimpänä olevan Harmajan mittarista ei saa tarpeeksi tarkkaa tietoa millainen tuuli on lähempänä rantaa.

Contribyte päätti auttaa yhteisöä ja sponsoroi tuulimittarin Lauttasaaren surffausrantaan. Nykyisen IoT:n (Internet of Things) ja avoimen datan aikakautena tuulimittarin data annettiin kaikkien vapaaseen käyttöön ilmaiseksi. Tuulimittarin lukemia voikin ihastella vaikka heti internetistä osoitteesta wind.contribyte.fi.

Käyttöä ei kuitenkaan haluttu rajata pelkkään webbisivuun, vaan tieto laitettiin saataville julkisen REST rajapinnan kautta, jolloin kuka tahansa voisi hyödyntää sitä rakentamalla oman palvelunsa tämän tiedon päälle. Aika pian REST rajapinnan julkistamisen jälkeen rajapintaa alettiinkin hyödyntämään. Eräs alan innokas harrastaja loi palvelun (http://dlarah.org/winds.html), josta yhdellä silmäyksellä saa tiedon eri surffispottien tilanteesta ja otollisuudesta leijasurffailuun.

Tämä on erinomainen esimerkki avoimen datan ja myös Internet of Things ajattelun tuomista mahdollisuuksista. Vaikka tässä puhutaankin kohtuullisen yksinkertaisesta käyttötapauksesta, niin avoin ja kaikille saatavilla oleva data ja internet yhteys laitteeseen joka tuottaa tietoa jostain tilanteesta on juuri se mihin IoT perustuu. Eri IoT lähdepisteitä tullaan varmasti hyödyntämään monin sellaisin tavoin joita kukaan ei osannut aavistaakaan.

Avoimen datan ja hyvien tuulten puolesta, Contribyte.


Contribyte on ohjelmistojen ja ohjelmistotuotannon riippumaton asiantuntija, joka luotsaa yritysjohtoa, optimoi liiketoimintaa ja tuntee teknologian mahdollisuudet. Autamme määrittämään ja hyödyntämään strategiset ohjelmistoinvestoinnit sekä maksimoimaan ohjelmistoprojektien hyödyt. Contribyte on työntekijöidensä omistama ja toiminut perustamisvuodestaan 2006 saakka kannattavasti ja vastuullisesti.

Seuraa Contribyteä FacebookissaTwitterissäLinkedInissä tai YouTubessa!

Share This

Jaa tämä kollegoillesi

Jaa tämä postaus verkostoosi!