Joskus on sellainen fiilis, että tuoteomistajuuden vaikutusta lopputulokseen ei organisaatioissa täysin ymmärretä. On ehkä hankalaa perustella, miksi yhden ei-kehittäjä-ihmisen pitäisi olla liitettynä aika täysipäiväisesti tiimin kylkeen. Jos teidänkin organisaatiossa tämä asia tuntuu hankalalta perustella muille, toivon, että saatte tästä blogista vähän ajatuksia. Blogissa nimittäin kerron, miksi tuoteomistajuudella on suuri vaikutus. Product Ownerin suuren vaikutusvallan ymmärtää, kun oivaltaa, miten ketterä tuotekehitystiimi toimii.
Parempi asiakaskokemus syntyy työyhteisöä kehittämällä
Asiakaskokemus ja asiakaslähtöisyys ovat nykyisin liiketoiminnan menestyksen mittareita, joilla yritykset kilpailevat. Asiakaslähtöisyys, ja siksi myös hyvä asiakaskokemus, syntyvät kuitenkin työyhteisössä. Työyhteisön kehittäminen siis kannattaa, sillä samalla paranee myös asiakaskokemus.
Sinä et voi motivoida ketään – Motivaatio lähtee sisältä!
Yksi isoimmista kysymyksistä, joiden kanssa tuotekehitysorganisaatiot painivat, on ihmisten motivaatioon ja sitoutumiseen liittyvät asiat. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että työhönsä aktiivisesti sitoutuneet ja motivoituneet työntekijät vaikuttavat organisaation tulokseen ja toimintaan hyvin positiivisesti. Yhtälö on yksinkertainen: mitä sitoutuneempia ja motivoituneempia työntekijät ovat, sitä paremmin yrityksellä menee. Ja vielä yksinkertaisemmin: ilman motivaatiota emme saisi mitään aikaan.
If it works, fix it! – Refaktorointi kannattaa aina
Refaktorointi, eli toimivan koodin muokkaaminen, on monessa tuotekehitysorganisaatiossa vähän vaikea asia. Usein karsastetaan ajatusta käyttää aikaa jo toteutetun koodin muuttamiseen, ja voimavarat laitetaan mieluummin uuden toiminnallisuuden tekemiseen. Tässä blogissa kuitenkin kerromme, miksi refaktorointi kannattaa.
Karvaa, älä arvaa! – Ennaltaehkäise bugit ja vältä turhat arvailut
Bugien estimoinnin sijaan projektin kannattaisi yksinkertaisesti seurata bugien inflowta ja outflowta. Lisäksi olisi hyvä ajatella, että tehtäisiin hyvää laatua mahdollisimman vähällä bugimäärällä – ennaltaehkäistään, eli siis karvataan! Bugien ennaltaehkäisy säästää aikaa ja auttaa myös välttämään turhat arvailut.
Huonot kokoukset ovat työelämän syöpä
Kokoukset ovat osa nykyistä työelämää. Niissä keskustellaan ja päätetään asioita ja niitä ilman ei vaan tulla toimeen. Aika usein kokouksissa on kuitenkin paljonkin toivomisen varaa. Tässä blogipostauksessa kerromme, miksi.
Keskivartalolihava organisaatio – diagnoosi ja hoito
Organisaatio kasvaa keskivartalolihavaksi puutteellisen ketteryysharjoittelun takia. Jos kasvu ei ole riittävän nopeaa syntyy organisaation epätasapaino. Epätasapainosta kielii tilanne, jossa alle 80% henkilöstöstä työskentelee itse tuotteiden ja palveluiden parissa pääsääntöisesti.
ProductCamp on varma kevään merkki tuotepäällikölle
ProductCamp on tuotehallinta- ja tuotemarkkinointiyhteisön oma tapahtuma. Contribyte tukee tapahtumaa yhteistyökumppanina ja on siten mukana rakentamassa suomalaista tuotepäällikköyhteisöä! Luvassa on virkistävä päivä tuotehallinnasta ja tuotemarkkinoinnista kiinnostuneille – tule sinäkin mukaan!
Yksinkertaista, rakas Watson – Järjestelmällinen ongelmanratkaisu auttaa selvittämään mysteeribugit
Tuotekehityksessä työskentelevien olisi hyvä osata käyttää järjestelmällisen ongelmanratkaisun keinoja, sillä niiden avulla esimerkiksi mysteeribugien selvitys helpottuu ja nopeutuu huomattavasti. Ongelmanratkaisun metodiikkaa onkin syytä opetella ja harjoitella – se on todellista salapoliisityötä!
Alkukankeutta? Näin käynnistät projektisi vauhdikkaammin.
Suuren projektin käynnistyksessä on valtava työ. Ponnistuksissa on monta sudenkuoppaa, jotka hidastuttavat helposti prosessin aloittamista. Mitä isompi projekti, sitä tärkeämpää olisikin käyttää ulkoista apua!
Confluence – ohjelma vai alusta?
Confluencen suosio on parin viime vuoden aikana kasvavat vauhdilla. Atlassianin mukaan Confluence on sisältöyhteistyöohjelmisto (huh mikä sanahirviö!), joka muuttaa nykyaikaisen tiimin työskentelyä. Eli toisin sanoen Confluence on ns. wiki, jollaiset alkoivat levitä...
Shock and Awe – hankala bugi vaatii koko tiimin taistelua
Välillä tiimeille tulee vastaan harvinaisen hankala bugi, kuten ongelma, jota ei tiimin käytettävissä olevilla testiympäristöillä saada toistettua. Tällaisessa tilanteessa olisi tärkeää käyttää ylivoimaa bugin selvittämiseen, sillä ratkaisuun tarvitaan koko tiimin aivoja ja voimavaroja. Lisäksi porukalle olisi luotava positiivinen mielentila, jossa ihmiset ajattelevat, että juttu ratkeaa tavalla tai toisella. Ihmiset ratkovat ongelmia paljon paremmin ja tehokkaammin kun heidän ajatuksensa ja aivonsa eivät ole negatiivisilla ajatuksilla alustettuja.