Positiivisuudella on suuri merkitys myös töissä. Innovatiivisuuden ja tehokkuuden takia olisikin tärkeää, että työntekijät kokisivat jatkuvasti positiivisia tunteita. Onnellisena ajattelu on tehokkaampaa, ja positiiviset aivot löytävät uusia, innovatiivisia ratkaisuja helpommin ja nopeammin kuin negatiiviset.
Työporukan yhteinen kahvihetki on kuin keidas aavikolla
Ensimmäisessä työpaikassani vuosia sitten koko tuotekehitysporukka kerääntyi kaksi kertaa päivässä kahville. Yhteiset kahvihetket olivat loistavia yhteishengen kohottajia ja työnteon rytmittäjiä. Niiden aikana juteltiin enimmäkseen muista kuin työasioista, mutta joskus joku kyseli joltain toiselta tietoa ja apuakin joko kahvihetken aikana tai sen päätteeksi. En ole koko 20-vuotisen työurani aikana törmännyt yhtä hyvin suunniteltuun tuotekehitystoimistoon tai yhtä mukavaan kahvihetkikäytäntöön.
Asiakaskommunikaatio kuuluu kaikille – ethän pidä tiimiäsi pimennossa?
Säännöllinen asiakaskommunikaatio on tärkeää tuotekehitystiimeille. Yhteydenpito asiakkaiden kanssa edistää sekä itseohjautuvuutta että ketterää toimintaa, ja siihen kannattaa siksi panostaa.
Retrospektiivi on elintärkeä tuotekehitystiimeille – muille riittääkin viinanhöyryinen kehityspäivä kerran vuodessa?
Ketterät tuotekehitystiimit pitävät tyypillisesti pari kertaa kuussa retrospektiivin, jossa mietitään keinoja parantaa toimintatapoja. Tämä käytäntö kuuluu ketterän tuotekehityksen tapojen perusteisiin, ja sillä tavoitellaan tiimin suorituskyvyn parantamista.
Ketterän kehityksen mahdollisuutena itseoppiva organisaatio
Ketterästä kehityksestä (Agile) on puhuttu ja kirjoitettu viime vuosina todella paljon. Jokaisessa tuotekehitystä omaavassa yrityksessä puhutaan ketterästä kehityksestä ja muutetaan toimintatapoja sitä kohti. Uusimpana lisänä on tullut ketterän kehityksen metodien tuominen tiimitasolta organisaatiotasolle (Enterprise Agile). Tässä blogikirjoituksessa ketterällä kehityksellä tarkoitetaan ketterän kehityksen manifestissa olevaa ideologiaa, sekä viitataan Scrum- ja Kanban- toimintatapoihin.