Valitse sivu

Harri Pendolin, Contribyten johtava konsultti: ”Työnteko täällä on jatkuvaa oppimista.”

15 joulu 2017

Harri Pendolin, Contribyten johtava konsultti: ”Työnteko täällä on jatkuvaa oppimista.”

joulu 15, 2017

Kun Contribyten tuotejohtamisen ja -strategian konsultilta Harri Pendoliniltä kysyy hänen erityisosaamistaan, hän naurahtaa ja vastaa olevansa järjestelmällinen, ja siksi ahkera toimiston siivoamisessa. Muuten hän kertoo olevansa enemmänkin yleisosaaja kuin yhden asian tekijä:

Tykkään opetella uusia asioita, enkä ole kovin fokusoitunut yhteen juttuun. Tungen näppini vähän kaikkeen.

Tuotejohtaminen on kuitenkin Pendolinin vahvin osaamisalue. Hän tekee tuote- ja portfoliohallintaan liittyviä koulutuksia sekä konsultointia, ja osallistuu mielellään myös yrityksen markkinointiin ja sisäiseen kehittämiseen. Lisäksi hän on jäsenenä Contribyten hallituksessa.

Keitän myös aamuisin kahvia, koska olen toimistolla yleensä ennen muita, Harri toteaa huvittuneena.

Nokialta yksityisyrittäjäksi

Pendolin opiskeli sähkötekniikkaa Otaniemen Teknillisessä korkeakoulussa ja valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1997. Hän teki diplomityönsä Nokian datasiirto-yksikköön ADSL-modeemista, ja jatkoi siellä muun muassa softan ja testauksen parissa, kunnes siirtyi tuotepäällikön hommiin pari vuotta myöhemmin. Erilaisia tuotejohtamisen töitä Harri teki Nokian eri yksiköissä Suomessa, Amerikassa ja Singaporessa. Vuonna 2009 Pendolin kuitenkin irtisanoutui Nokialta ja perusti oman yrityksensä Prodmanin, joka keskittyi suomalaisten yritysten tuotehallinnan kehittämiseen. Hän toimi yrittäjänä tämän vuoden alkuun saakka, jolloin Prodman yhdistyi Contribyten kanssa.

Oli hienoa päästä osaksi hieman kookkaampaa yritystä. Nyt meillä on paremmat mahdollisuudet saada isojakin asiakaskeissejä ja itselläni oppia lisää softakehityksestä sekä sen toiminnasta.

Pendolin ja Contribyten toimitusjohtaja Henri ovat vanhoja kollegoita Nokialta, ja sitä kautta Prodman päätyi yhdistymään juuri Contribyten kanssa. 

Uuden oppimista ja itsenäisyyttä

Harrin mukaan parasta Contribytellä työskentelyssä on se, että joka päivä on mahdollisuus oppia uusia asioita.

Työssä voi oppia paljon sekä asiakkailta että työkavereilta, jotka ovat erittäin osaavia alansa ammattilaisia. Työnteko täällä on jatkuvaa oppimista, ja se on todella palkitsevaa.

Kaikki työ nojaa hänen mukaansa Contribyten arvoihin: luottamukseen, aitouteen sekä itseohjautuvuuteen. Pendolin korostaakin, että kun on toiminut vuosikausia yrittäjänä, niin on tottunut itseohjautuvuuteen sekä vastuullisuuteen.

Nautin siitä, että saan itse päättää mitä teen, milloin ja miten. Mutta jotta itseohjautuvuus toimii, pitää olla myös luottamusta. Aitous on myös hieno asia – se, ettei tarvitse esittää mitään muuta kuin on.

Aitous on vahvuus

Contribyten vahvuus perustuu Pendolinin mukaan osaamiseen sekä asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen. Aitous on kuitenkin hänestä tärkeää myös asiakkaiden kannalta. Harri toteaakin, että Contribyte pyrkii tekemään asioita omalla tavallaan, mutta asiakkaiden hyväksi.

Emme yritä feikata, vaan teemme sen, mitä pystymme ja asiakas näkee tulokset. Aina lopputulos ei välttämättä ole juuri sitä, mitä asiakas tilasi, mutta tärkeintä on, että ongelmat saadaan ratkaistua.

Viestiksi asiakkailleen Harri toteaa näin:

Contribyte toimii arvojensa mukaisesti. Jos ne puhuttelevat myös teitä, kannattaa olla meihin yhdeydessä.

 

Tutustu myös toimitusjohtajaamme Henriin sekä seniorkonsulttiimme Artoon.

 

Share This

Jaa tämä kollegoillesi

Jaa tämä postaus verkostoosi!