Kaikki olemme varmasti sitä mieltä, että olisi parempi, jos työpaikkojen tiimit parantaisivat toimintaansa ja saisivat enemmän ja entistä parempia tuloksia. Mutta miten tiimit sitten saadaan parantamaan? Tässä blogissamme olemme käsitelleet hyvän tiimin anatomiaa, mutta sen lisäksi yksi asia, joka varmasti johtaa parempaan suorituskykyyn on se, miten tiimissä suhtaudutaan virheisiin. Virheisiin suhtautuminen on suuri osa sitä, miten hyvän suorituskyvyn tiimi voi saada. Tässä yhteydessä en tarkoita virheillä vain bugeja, vaan kaikkea tiimissä tapahtuvaa toimintaa, mikä olisi voinut mennä paremminkin. Siihen kuuluu siis vaikka toimintatavat, prosessit, kommunikaatio, suunnittelu ja muut vastaavat.

Suorituskyky ei parane ilman virheitä

Meille kaikille sattuu virheitä. Jos ei tee virheitä ollenkaan, se voi johtua kahdesta asiasta. Ensinnäkin, jos ei tee yhtään mitään, ei varmasti tee myös virheitäkään. Tämä tarkoittaa siis, että virheiden puute johtuu huomattavasti omaa työtehoa alemmasta suorittamisesta.

Suorituskyky voi parantua VAIN, jos haastetaan omia rajoja.

Toinen mahdollinen syy sille, ettei tehdä virheitä on, että ei yritetä haastaa omia kykyjä ja rajoja. Jos omat kyvyt voisi mitata, vaikka asteikolla nollasta sataan, niin jos toimitaan tasolla alle 50%, niin varmasti ei satu virheitä. Virheitä sattuu yhä enemmän mitä lähemmäs maksimisuorituskykyä mennään. Suorituskyky voi parantua VAIN, jos haastetaan omia rajoja – ja näin saadaan myös parempia tuloksia. Rajojen haastaminen tarkoittaa, että varmasti sattuu virheitä. Oppiminen on nopeinta, jos onnistutaan 8 kertaa kymmenestä, tai tulokset ovat noin 80% hyviä.

Virheiden tekeminen ei paranna suorituskykyä – vain niistä oppiminen

Hyvä, nyt olemme samalla sivulla – virheet ovat siis jopa toivottavia! Ne osoittavat, että tiimi liikkuu alueella, jolla on oppimispotentiaalia ja saada aikaan entistä parempia tuloksia. Virheiden tekeminen ei kuitenkaan takaa sitä, että tiimi oppii niistä ja kehittyy. Meidän pitää muistaa myös luontainen reagointimme ja vastustuksemme virheiden esilletuontiin.

Meillä useimmilla on hyvä käsitys itsestämme ja siitä tiimistä, missä työskentelemme. Me ajattelemme, että olemme hyvä tyyppi! Hyvät tyypit tekevät duunia voittajatiimissä! Useimmilla meillä on tällainen käsitys itsestämme, se on ihan evoluution meille kehittämä tapa ajatella. Tästä seuraa kuitenkin se, että jos meille tullaan kertomaan virheistä, jota olemme tehneet, se aikaansaa konfliktin ajattelussamme. En MINÄ ole voinut tehdä virhettä!

Ensimmäinen reaktio on usein kieltäminen, suuttumus tai häpeä

Usein ensimmäinen ajatus, kun joku nostaa esiin virheen, on kieltäminen, suuttumus, pettymys, turhautuminen tai häpeä. Ihmiset suhtautuvat eri tavalla tilanteisiin, missä heidän virheitään nostetaan esiin. Kirjassa ”Idiootit ympärilläni” saa hyviä ajatuksia siitä, miten erilaiset ihmiset suhtautuvat virheisiinsä. Kaikissa tapauksissa on kuitenkin yhteistä se, että ensimmäinen reaktio virheen esille tuontiin ei ole kovin positiivinen, tai vielä mahdollista siitä oppimista. Usein kestää jonkin verran aikaa, kun ihminen tai tiimi hyväksyy virheen, ja pystyy alkamaan analysoida sen syitä ja miettimään tapoja oppia tai välttää virhettä tulevaisuudessa.

Luo ilmapiiri, mikä sallii virheiden esilletuonnin

Olisikin tärkeää luoda ilmapiiri, joka on virheiden esilletuontiin mahdollisimman salliva. Jos tiimi tai organisaatio on sellainen, että sillä on tiimin vetäjä tai johtaja, johtaja voi omalla käytöksellään luoda tällaisen ilmapiirin. Jos johtaja ei piilottele omia virheitään, vaan nostaa ne päivänvaloon ja osoittaa pyrkimyksensä oppia niistä, se luo tiimille turvallisemman olon nostaa muitakin virheitä päivänvaloon.

Itseohjautuvat tiimit luovat virheiden sallivan ilmapiirin säännöllisillä retrospektiiveilla

Itseohjautuvissa, ketterissä tiimeissä ei ole tiimin vetäjää. Tällöin säännöllinen retrospektiiviseremonia on tehokkain tapa ylläpitää virheiden paljastamisen sallivaa ilmapiiriä. Arvokkainta on saada aikaan tilanne, että varsinkin tärkeät ja suuret virheet varmasti aina nostetaan esiin. Jos ilmapiiri on sellainen, että virheitä piilotellaan tai hävetään, tai jos jopa ”ammutaan viestintuoja” eli kohdataan suuttumuksella ihminen, joka uskalsi nostaa virheen esiin tai osoittaa virheen omassa toiminnassa, se johtaa siihen, että virheistä ei huomauteta. Ajattele, miten paljon suorituskykyä hukataan, jos virheitä ei nosteta esiin? Parempia tuloksia ei saavuteta, jos virheitä ei huomioida eikä niistä oteta opiksi.

Hyvin toimiva retrospektiivi on vähän kuin psykiatrin sohva – siellä voi puhua virheistä vapautuneesti.

Retrospektiivissä ei käsitellä MINUN tekemiä virheitä, vaan MEIDÄN tekemiä virheitä!

Retrospektiivi on tehokas virheiden sallimisen ilmapiirin parantaja, koska siinä kritiikki ei henkilöidy niin vahvasti. Retrospektiivissä on enemmän me-henki. Mitä ME voimme tehdä paremmin. Jos retroja ei käytetä, virheiden esilletuonti joudutaan tekemään muissa kokouksissa tai sitten face to face. Tällöin kritiikki muuttuu hyvin asiakohtaiseksi ja henkilökohtaiseksi. Se koetaan helpommin arvosteluna juuri minua kohtaan. Tämä johtaa helpommin juuri niihin kieltämisen ja suuttumuksen tunteisiin, jotka hidastavat oppimista. Retrospektiivissä nostetaan melkein aina esiin paljon muitakin virheitä ja epäonnistumisia. Siinä tulee jopa ryhmäpaine nostaa esiin ongelmia. Hyvin toimiva retrospektiivi on vähän kuin psykiatrin sohva – siellä voi puhua virheistä vapautuneesti.

Tasapainota organisaatio virheiden sallimisen suhteen

Mielestäni virheiden sallimisessa pitäisi olla myös tasapaino. Ei ole hyvä, jos joku osa organisaatiota sallii virheiden esille tuonnin (esimerkiksi jos tuotekehitysorganisaatiossa on käytössä säännölliset retrospektiivit) mutta muu osa organisaatiota ei käytä retroja tai muutenkaan tehosta virheiden sallimista. Tällainen organisaatio ei ole balanssissa. Olisi parempi, että säännöllisiä retroja pidetään koko organisaatiossa, tai että tiimien vetäjät osoittavat toiminnallaan virhepositiivisuutensa.

Don’t worship superheroes and fabled characters who are perceived in books as only strong, never weak; flawless, and hence never wrong.